”Kaikki lähtee biisistä. Sinun biisistäsi.”

Löytyykö pöytälaatikostasi sävellys tai sanoitus seuraavaan hittiin? Haluaisitko levyttää sen yhdessä studiomuusikoiden kanssa. Entä oletko aina unelmoinut edes yhden oman biisin levyttämisestä?

Älä piilottele unelmaasi, vaan ryhdy rohkeasti toimeen! omabiisi.fi-palvelumme avulla voit hyödyntää kokeneiden musiikin ammattilaisten osaamista, hioa kappaleesi julkaisukuntoon ja levyttää sen itse tai saada biisisi jo esiintyvien artistien ohjelmistoon.

omabiisi.fin kautta hoituvat kaikki tarvittavat aina promokuvista, musavideoon, tiedotukseen ja tuotteen julkaisuun saakka. Eli kaikki perinteisen levy-yhtiön palvelut. 

Sinun tarvitsee vain kerätä rohkeutesi ja esitellä meille valmiit tai vasta rakenteilla olevat ideasi. Perehdymme tilanteeseesi, ohjaamme sinut eteenpäin, autamme tarvittavilta osin – ja kaikki on mahdollista. Vain taivas on rajana.



...

Lauluntekijä

Oletko kehitellyt mielessäsi mukaansatempaavia sävellyksiä tai sanoituksia? Ovatko ne jääneet pöytälaatikkoosi odottamaan ”sitä oikeaa hetkeä”?

Se hetki on nyt. Musiikin julkaisemiseen tarvitaan aluksi – no, tietenkin – se biisi, josta kaikki lähtee. Levy-yhtiön ovelle voi olla pitkä matka, mutta omabiisi.fi auttaa sinut tien päälle. Ei haittaa, vaikka et ole aiemmin julkaissut mitään tai et tiedä, miten saisit musiikkisi yleisön kuultavaksi. Me tiedämme.

Tarjoamme sinulle tuen, tuotannon ja osaamisemme – kaikki levy-yhtiön palvelut matalalla kynnyksellä ja kustannuksella. Sinun ei tarvitse tietää mitään äänittämisestä, studiotyöskentelystä, biisin miksaamisesta tai masteroinnista.

Me hoidamme teknisen toteutuksen yhteistyössä kanssasi. Keveimmillään voimme lähteä liikkeelle yhden kappaleen tuotannolla. Se voi olla juuri se ammattimaisen musapolkusi ensimmäinen askel.

...

Artisti

Haaveiletko esiintymisestä isommilla lavoilla ja suuremmille yleisöille? Cover-biisien sijaan haluaisit esittää omaa, juuri sinulle sävellettyä ja sovitettua musiikkia?

Vaikka musiikki soi sydämessäsi ja tunnet eläväsi vasta yleisön edessä, niin sanoittaminen, sovittaminen, säveltäminen ja idean muuttaminen biisiksi vaatii luovuuden lisäksi määrätietoista työtä.

Liikkeelle voi lähteä myös valmiilla lyriikoilla ja sävellyksillä. Jos sinulla on polte tehdä musiikkia, älä jää kompuroimaan biisien tekemisen kivikkoihin, vaan päästä sisäinen artistisi valloilleen muiden luomalla musiikilla. Niin on tehnyt moni mittavan uran itselleen rakentanut artisti.

Tärkeintä on lähteä liikkeelle rohkeasti ja itseesi uskoen. omabiisi.fi on tukenasi joka askeleella ja ohjaa sinua oikeaan suuntaan.

...

Omakustanne

Haaveesi voi myös rajoittua yhden äänitteen tekemiseen.

Et unelmoi musiikista ammattina, vaan haluat taltioida juuri sinulle tärkeät sävelet itsesi esittämänä. Sinulle riittää, että saat studioaikaa, ammattilaisen ohjausta, korkealaatuisen teknisen toteutuksen – ja unelmastasi tulee vihdoin totta.

Pääset elämään ja kokemaan levynteon monipuolisen maailman ainakin kerran elämässä. Ja kukapa sen tietää – ehkä nälkä kasvaa syödessä...

omabiisi.fi tarjoaa sinulle tarvitsemasi avun alusta loppuun. Asiantuntevasti, ammattimaisesti ja sinun toiveitasi kunnioittaen.

Lopputuloksena kädessäsi on tuote, joka elää ikuisesti. Kunhan vain päätät ottaa sen ensimmäisen askeleen.

Palvelupaketit

Jokainen ura ja tarina on erilainen. Perehdymme tarkasti juuri sinun tilanteeseesi, toiveisiisi ja tarpeisiisi.
Palvelun pohjaksi olemme rakentaneet kolme palvelupakettia, joista voimme lähteä liikkeelle:

omabiisi-icon
€ 349
  • Äänitämme kappaleesi studiossa laulajan kanssa piano- tai kitarasäestyksellä
  • Voit laulaa kappaleesi myös itse
  • Musiikkivideo
  • Pressikuvat
  • Promootiosuunnitelma
  • Digitaalinen julkaisu
  • Kappaleen promoaminen
omabiisi-icon
€ 1490
  • Tuotamme kappaleesi valmiiksi täysimittaisena studiotuotantona
  • Suunnittelemme sille parhaan mahdollisen käyttötarkoituksen
  • Musiikkivideo
  • Pressikuvat
  • Promootiosuunnitelma
  • Digitaalinen julkaisu
  • Kappaleen promoaminen

omabiisi-icon
€ 2990
  • Tuotamme kappaleen kanssasi valmiiksi biisiksi
  • Suunnittelemme sille parhaan mahdollisen käyttötarkoituksen
  • Musiikkivideo
  • Pressikuvat
  • Promootiosuunnitelma
  • Digitaalinen julkaisu
  • Kappaleen promoaminen
omabiisi-icon
€ 3990
  • Tuotamme kappaleen kanssasi valmiiksi biisiksi
  • Suunnittelemme sille parhaan mahdollisen käyttötarkoituksen
  • Musiikkivideo
  • Pressikuvat
  • Promootiosuunnitelma
  • Digitaalinen julkaisu
  • Kappaleen promoaminen

Muita hintoja
  • Valmiin kappaleesi julkaisu singlenä OmaRecordsin kautta. Mediatiedotteen lähettäminen ja somemarkkinointi: 790 eur.
  • Konsultaatio julkaisu- ja tekijänoikeusasioissa. 59 eur / h.
  • * Studiotuotannossa max 3 muusikkoa / trackeria / teknikkoa. Laajemmat sessiot neuvotellaan erikseen
  • * Hinnat sis. alv. 24%
  • * Kaikkiin paketteihin sisältyy asiakkaan tilanteen kartoitus ja konsultaatio.


Mikko KangasjärviKuvaaja: Vesa Holmala
Afterglow
AvartPop
Headline Recording
Harri Hinkka
Get Some Films

Kokemuksia



Miia Widén
Laulaja-lauluntekijä

”Minulla oli koko ajan tunne, että luotan Mikkoon ja hänen visioonsa omien biisieni kanssa. Oli hienoa seurata miten jokainen versio kehittyi eteenpäin, ja kun kappaleet olivat valmiit mietin vain miten upeat niistä tuli!”


Jukka Poijärvi
Laulaja-lauluntekijä

”Ilman Mikon innostusta mun musiikista, hänen ammattitaitoaan biisivalintojen osalta ja niiden saattamista lopulliseen muotoon, verkostoaan levyn visuaalisen ilmeen, markkinoinnin, jakelun ja kaiken muun osalta olisi tämä levy jäänyt toteutumatta ja luultavasti en ikinä olisi musaani julkaissut.”


Viivi Amanda
Laulaja

Rento ja lämmin tunnelma sekä vahva ammattiosaaminen laajalla skaalalla vakuuttivat ja yhteinen työskentely alkoi heti. Mikko kuunteli aidosti, mitä tahdon ja auttoi hankalien päätösten kohdalla. Sain valtavasti tukea ja inspiraatiota kokeneelta muusikolta — EP:n sovituksista tuli upeat.

Ota yhteyttä

Enää sinun ei kannata jahkailla, vaan tarttua toimeen ja lähteä astelemaan polkua kohti musiikkimaailman huippua.
omabiisi.fi-palvelu auttaa ensimmäisten askelten ottamisessa.

Täytä oheinen lomake ja kerro unelmasi sekä musiikinteon tämän hetkinen tilanteesi.
Etsimme yhdessä kanssasi väylän, joka parhaiten sopii sinun tilanteeseesi!